
Tervetuloa uuteen pilvipalveluun Heppakalendern!
Tänne voit tehdä muistiinpanoja siitä mitä sinä ja ratsastajateamisi olette tehneet hevosesi kanssa. Joka muistiinpanolle voi antaa eri julkisuusasteen niin että eri kohderyhmät kuten apuratsastajat ja valmentajat pystyvät näkemään valmennustuloksia ja kisamenestyksiä sijainnista huolimatta. Palvelussa saat myös helpommin yleiskuvan hevosesi työmäärästä, sairaspäivistä, apupalveluista kuten lääkäritoimenpiteet, hieronnat ja kengitykset. Valmennusten ja kisojen suunnittelu on myös helppoa palvelun kautta.
Merkinnän julkisuusasteen voi asettaa niin että ainoastaan itse, omistajana, pystyy sen näkemään. Omistajana voi myös kirjoittaa julkisia merkintöjä (esim kisatuloksia, treenisaavutuksia) joita henkilöt kirjautumatta pystyy lukemaan (tämä toiminto vielä työn alla).
Heppalalendernistä (vielä työnimi – ehdotuksia nimelle joka toimii sekä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi otetaan vastaan!)
Palvelu on vielä työn alla. Tarkoitus on että palvelu olisi valmis otettavaksi kaupalliseen käyttöön kevään aikana. Siihen asti voi tutustua palveluun kirjautumalla mallikäyttäjänä (ohje alempana) tai ilmoittautumalla beta-käyttäjäksi. Beta-käyttäjänä saat palvelun käyttöösi ilmaiseksi vuoden ajan. Näin sinulla on ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa palvelun ulkonäkyyn ja toimintoihin.
Kokeile palvelua kirjautumalla sisään:
- Maija Meikäläinen (käyttäjä: MeikalMa salasana: maija).
Oikeassa palstassa, sisäänkirjauksen alla, tulet löytämään linkin jonka kautta näet ne merkinnät jotka omistajat ovat määrittäneet julkisiksi.
Haluan tulla beta-käyttäjäksi – miten menetellä?
Palvelu toimii niin ett seuraavat tiedot lähetetään heppakalendern@bastiatconsulting.com:iin:
- täydellinen nimi ja yhteystiedot (esim. osoite, puh.nro, s-posti). Nämä tiedot tulee ainoastaan palvelun asiakasrekisteriin.
- apuratsastajan täydellinen nimi (1kpl. Sisältyy peruspakettiin, useamman voi rekisteröidä lisämaksua vastaan) sekä valmentajan täydellinen nimi (2 kpl sisältyy peruspakettiin, esim koulu- ja estevalmentaja). Jos apuratsastajasi tai valmentajasi on jo rekisteröity palveluun hevosesi kytketään tähän rekisteröintiin. Näin kyseinen henkilö näkee samalla tunnuksella kaikki hevoset joihin hänellä on rekisteröity rooli.
- hevosen nimi (peruspakettiin sisältyy 1 kpl/omistaja, lisämaksusta voi rekisteröidä useamman hevosen).
Vastauksena saat s-postin joka sisältää käyttötunnuksesi ja salasanan. Tämä koskee myös määrittelemäsi avainhenkilöitä.